sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

SaVaWay varjoillen

Olen hieman koukussa näihin SavaWay:hin....

Perusperiaate on se, että perjantai- iltana klo 21-23 on aikaa ommella erilaisten aihepiirien mukaan valmis tuotos. Aiheina on ollut mm. kierrätys, yksivärinen, tai sitten erinäisten kangasverkkokauppojen sponsaamana tullut yllätyspaketti. Aiemmin se on tullut Käpyseltä, Ikasyriltä ja Selialta

Tällä viikolla paketti lunastettiin Pehmiältä, jonka sai aukaista perjantaiaamuna. Paketista pyllähti pinkki kalastaja, jota jo entuudestaan minulla oli ja siitä olin mekkosen jo tehnytkin.


Toivorikkaana olin jo piirtänyt Nestorille ja norpalle suunnitelman, mutta nyt oli käännettävä aivot toiselle taajuudelle. Samalla huomasin, että kyseinen päivä on hääpäivämme ja ompeluasiat siis toisarvoisia tällä kertaa. Ilmoitin asiasta, sillä arvostan tapahtumaa ja sen järjestäjiä.

Tässä suunnitelma ja...


..... kankaat ja tarvikkeet


Pääsin siihen vaiheeseen, että leikkasin kappaleet, valmistelin taskun ja kiinnitin sen miehustaan. Sitten lopetin ja jatkoin seuraavana päivänä päiväunien aikaan. Valmista tuli, meni kyllä puolella tunnilla yli tuosta kahdesta tunnista.


Joo, ehkä tässä kankaassa vähemmän olisi enemmän. Tuli nyt kuitenkin kokeiltua erilaisia juttuja. Tämä tapahtuma on kyllä sellainen, että ei paranisi kokeilla, aika ei vain riitä siihen :).


Tämä on siis tasku...liekö kalastaja hieman rakastunut?


Epäilin tuota huppua/kaula-aukkoa, mutta hyvinhän se muotoutuu paikalleen




Ja mansikkakakkua!


Rouva Pehmiä on muuten koonnut hienon kuvakollaasin tehdyistä töistä. Minusta hieno kunnianosoitus tekijöille! Kiitos!

Ensi viikolla olisikin sitten uudet haasteet, mielenkiintoista, sanoisin. Mutta minulla tuli jo idea!

4 kommenttia:

  1. Ai, ihanuus! Miten tuo merenneito sopiikaan hienosti tuohon kankaaseen. Mullakin olisi ollut sitä, mutta eipä käynyt mielessäkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kuule käynyt mielessä paljon muita ihania juttuja ;)

      Poista
  2. Oi miten kaunis! Onko tuosta ompelu-paketti jutusta jossain lisää tietoa? Olen lukenut siitä monesta blogista ja katsellut ihmisten tekemiä ihania ompeluksia, mutta minulle ei ole sen tarkemmin selvinnyt mistä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulun facebookin kautta Saumanvara-yhteisöön, joka on suljettu ryhmä. Tällä hetkellä ryhmään pääsee kirjoittamalla hakemuksen Jenni Mäensivulle. Siellä on perjentaisin ollut joku ompelujuttu, joko omista kankaista, tai sitten on voinut tilata yllärikankaan. Hauskaa on ollut :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)