keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Jatkoon päässeet kesäkaavat

Ulkona on tällä hetkellä 13 astetta lämmintä, tuulee ja tihuttaa. Usko lämpimiin päiviin on silti suuri. Kaavakokeiluja tein jo aiemmin ja jatkoon päässeet pääsivät joko sellaisinaan tai muokattuina työstöön. Näissä yläosissa on käytössä vain kaksi kaavaa, erillishihainen ja holkkihihainen malli. Housuissa leggarikaavasta kuositettu löysä caprimalli. 

Nämä Selian isot printit tuottivat kaikista eniten päänvaivaa. Olen täysin ihastunut niihin ja tykkään kovasti, mutta mitä laitetaan niiden kaveriksi, kun pohjaväri ei ole puhdas valkoinen ja sopivaa luonnonvalkoista ei löydy? Tämä on asia, joka kannattaa ottaa huomioon, kun printtiä laittaa painoon. 

Tässä taustalla tummanharmaa meleerattu trikoo.


Tässä taas keltaista ja vihreää, vievät mielestäni liikaa huomiota kuvasta pois.


Vielä on neljä printtiä odottamassa, etsiskelen niille kaveria. Jos hyviä tiedät, niin kerro!

Viime kesältä on vielä Käpysen mehujäätaikaa jäljellä. Niin mahtava kesäkuosi! Suoraansanoen nostaa jalat ilmaan.


Paapiin pupujakin oli vielä palanen jäljellä, joten pieni paita siitäkin.


Hedelmäpuut kukkivat, toivottavasti kukinta ei mene huonon sään takia pilalle...


Jonicin digiprinttiä oli vielä. Sitä on yhdistettynä Pikkupiltin farkkudigiin, joka on mahtava yhdistelykangas.

Kun sain tunikan valmiiksi, niin edessä oli kudontavirhe ja reiänalku. Takapuolelle pala liimakangasta ja kirsikankukkiin liimattavia paljetteja. Caprileggarit ovat superpehmeää Noshin trikoota.

Neitosen leikkimökin reunustalla mansikat ja mesimarjat kukkivat runsaasti, toivottavasti saamme satoa :)

Säätä uhmaten lähdemme kuitenkin paikallisen avoimen päiväkodin kesäjuhliin.

9 kommenttia:

  1. Ihania kesäasuja ja etenkin kuvia <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivitin tietokoneen ohjelmiston ja mukana tuli parempi kuvankäsittelyohjelmakin. Mutta, mutta. Sitten alkoivatkin ongelmat, kun kuvien pienennys blogia varten olikin tehty Paljon monimutkaisemmaksi. Jotenkin hyvät kuvat kärsivät pienennyksestä.

      Poista
  2. Kivoja!
    Huippu tuokuva, missä tyttö nyrpistää nenää haistettuaan, ööö... omenapuuta(?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kolmatta kuvaa en viitsinyt laittaa...siinä neitokainen kaivoi nenäänsä, kun vetäsi niin antaumuksella kukkien tuoksua nenäänsä :D

      Poista
  3. Kyllä nämä on niin ihania kesäisiä vaatteita, että auringonkin on pakko kaivautua esiin ihastelemaan! Jaan tuskasi yhteensopivien yksiväristen löytymisen kanssa monen kuosillisen kankaan kohdalla.. Olisi liiankin helppoa, jos ne löytyisivät ilman suurempaa etsintää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niinpä, sanos muuta. Kuosit ovat kivoja, mutta kaikkia en tohtisi samaan vaatteeseen laittaa. Liika on välillä liikaa. Kangaskaapin suhde saisi tosiaankin olla 1/5 kuosia, loput yksiväristä, raitaa ja jotain yleispätevää ja sopivaa. Annan nykyään 10+ niille firmoille, jotka teettävät kuosin rinnalle samansävyistä yksiväristä.

      Poista
  4. Ihanan kesäisiä vaatteita! Holkkihihainen on tosi kiva kyllä. Tuo yhdisteltävyys on todella hyvä. Sävyt voi erota paljonkin toisista ja vaikeaa löytää sopivaa. Kuosit alkaa täälläkin tulla hieman yli jo. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihania kesävaatteita ja kauniit kankaat olet valinnut! Nyt on vähemmän tullut lapsille ommeltua, mutta kaappi tursuaa kankaista. Hamstrasin silloin ompelua aloitellessa kaikennäköisiä ja värisiä digiprinttitrikoita, niihin etsiskelin sitten sopivia yksivärisiä kankaita pariksi. Ei se helppoa ollut, ja kun yrität netistä tilata, niin vaikeaahan se on kun ei omin silmin näe minkä värinen kangas luonnossa sitten on..meidän kylällä on niin huono kangasvalikoima, että suurimmaksi osaksi joutuu netistä tilaamaan.

    VastaaPoista
  6. oi miten kauniita vaatteita olet tehnyt suloiselle neidolle <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)