keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kooste joulukuun ompeluksista

Tässä tulee nopea kuvakooste joulukuun ompeluksista, jotka eivät ole tänne ennättäneet. Muualla niitä onkin ollut nähtävissä.

Verson puodin ompelukerhossa oli tällä kertaa tarjolla kangasta aikuiseen makuun. Kangas on nimeltään Lentävä matto ja bysantilainen tunnelma siitä itselleni virisikin.
Kankaassa on kauniit värit, mieleeni tulee -90 luvun opiskelijakämppäni. Tähän vielä lisukkeeksi okraa, niin paletti on valmis. Kudoin itselleni matot, joista löytyi vihreää, violettia ja okraa. Pääntielle hieman Nosh:n farkkucollegea.
Pikkujouluihin oli tarve hieman fiinimmälle puserolle. Kaapista löytyi Verson puodin kultapainatuksella olevaa sielunlintua. Burdasta löytyi hyvä kaava. Säästelin kankaasta soiroa tytön vaatteeseen, joten omasta tuli aika lyhyt.
Malli on yksinkertainen ja pääntiellä on tuollainen solmuhässäkkä. Ja kangas on ♥♥♥
Joulu oli jo ovella ja Verson puodin "Joulujemma" (kalenterikangas) vielä tekemättä. Äkkiä pienellä helmatwistillä tunika joulun odotukseen. Kasvunvaraa sen verran, josko vielä ensi vuonna päälle mahtuisi. 
Helma on tehty alavaralla "jemmojen" muotoja mukaillen.
Joulua edelleen Verson puodin kankaista. Itselleni joulutunika ihanasta puolukkaisesta Nurinkurin. joustocollegesta. Mietin pitkään, mikä tässä kankaassa aiheuttaa sellaista tuttuuden tunnetta, mutta sitten keksin. Lapsuudenkodissani meillä oli näitä sävyjä oleva sohva, struktuuri ja väritys samantapainen. Kaava on oma.
Kangasarvonta olikin jo instan puolella ja toivottavasti se on jo ennättänyt voittajalle. Mummolan tuntu on myös Verson puodin klassikkokangas, toimii monissa eri värityksissä. Raidoitus on minun makuuni.
Ainolan Metsänsirkusta olenkin säästellyt, koska juurikin tämä väritys kuosissa on ihana. Kuositin uuteen kokoon tunikan, pitää vielä vähän fiksata.

Kangas on myös oivaa tonttulakkiainesta.
Tätä seuraavaa settiä on tarkoitus pitää muulloinkin kuin jouluna. Kangas on Selialta ja yhdestä raportista sai aikaiseksi frillahelmaisen paidan ja kaveriksi hameen Noshin raidasta.
Sitten päästäänkin joululahjoihin. Tällä kertaa pitäydyin yöpaitasektorilla ja tilasin Nappinjalta raportteja. Niin ihania kuin ne ovatkin, niin tuottavat aina päänvaivaa yhdistelyjen kanssa. Tässä pitkässä yöpaidassa kaverina on Nappinjan pikkukivet.
Noshin kudotut raidat ovat pelastaneet minun monesti ja niin kävi tälläkin kertaa. Kummipojalle pyjama...
...naapuriin...
...teinille
...isännälle...
(hyvä kaava edelleen hakusessa, ei ihan mennyt nappiin tämä)
...pojalle...
Tämä näytti kelpaavan oikein hyvin, siitä voi olla kyllä iloinen. Kangas on meleerattu harmaa, pimeät kuvauspäivät pistävät laittamaan hieman valoa.
Pipoja tein aika paljon. Päikyn tädit ja työkaverit saivat valita mieleisensä korista.
Postiluukustani kolahti myös ihana joulutervehdys Korukoukussa-blogin pitäjältä 💗. 
Joulukuu ja tämä vuosi lähenee loppuaan ja niin myös #varihaaste2016. Vielä on tulossa ainakin yksi postaus haasteen tiimoilta ja arvontaa. Pysy kuulolla.

3 kommenttia:

  1. Tuo nurinkurin tunikan kaava on kiva, tai nii on koko tunika :) Jo aikasemmin kattelin tuota kaavaa ja mietin et pitäis varmaan itekin, kun tuo on hyvin lähellä sitä mitä oon itselle etsiny. Mutta ehkä se päivä tulee kun saan oikeesti aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Olet ollut todella tuottelijas :) Ihanaa tulevaa vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiva helma tuossa vihreässä joulukalenterijemmassa. Samoin tuo sinun puolukkainen nurinkurin. :) Kivoja nuo sinun joululahjaompelukset. Varmasti ne päällä näkee kauniita unia. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)